Deal

Levytyssopimuksen hankkiminen

Lähestulkoon jokainen yhtye pyrkii saamaan jossain vaiheessa itselleen levytyssopimuksen. Levyttäväksi artistiksi tulemisesta haaveillaan usein jo silloin, kun vaikkapa ensimmäinen kitara saadaan ostettua ja opitaan soittamaan tärkeä ensimmäinen sointu. Kipinä syttyy ja ihminen löytää oman kutsumuksensa. Kun keitokseen lisätään hyvät soittokaverit ja ripaus lahjoja sekä aimo annos tuuria, on tie menestykseen auki.

Teknologia etuna ja haittana

Nykyajan digitaalinen tekniikka ja käyttäjäystävälliset tietokoneohjelmat, parhaimmillaan jopa ilmaiset sellaiset, ovat mahdollistaneet vähintäänkin kohtalaisen äänenlaadun omaavien demojen tekemisen ilman studiota. Tämä on hyvä asia siinä mielessä, että yhä useampi bändi saa hengentuotteensa eetteriin helposti.

Kiistatta positiivinen asia tuo muassaan kolikon kääntöpuolen, eli demotason bändien massiivisen määrän eri digitaalisissa palveluissa kuten YouTubessa. Mitä enemmän harmaata massaa on, niin sitä vaikeampi yksittäisen bändin on erottua naapuribändistä. Kun bändejä on niin järjettömän monta, on yksittäisen yhtyeen oltava omaperäinen kaikilla osa-alueilla, jotta se huomattaisiin sillä näkyvyys on aloittelevan yhtyeen menestyksen kannalta elinehto.

Vinkkejä menestymiseen

  • Valitse yhtyeen nimi huolella

On todennäköistä, että esimerkiksi “Ripuli” -nimisen yhtyeen demoa ei edes vaivauduta kuuntelemaan. Sen sijaan yhtyeen nimi pitää olla huomiota ja ajatuksia herättävä erottuakseen. On myös pohdittava, tavoitteleeko pelkästään kotimaan markkinoita vai suuntaako myös ulkomaille.

  • Tee demo viimeisen päälle

Pidä huoli, että demon kansitaide on tyylikäs ja, vaikka julkaisisit sen digitaalisesti, niin ei saa aliarvioida kansitaiteen vaikutusta, sillä se takuuvarmasti herättää huomion. Itse demon äänenlaatuun pitää panostaa myös erityisen paljon, sillä ketään ei kiinnosta maukkaat riffit, jos äänenlaatu on pelkkää puuroa.

  • Valitse kappaleet tarkkaan

Määrä ei korvaa laatua, eli ei kannata lähettää kaikkia valmiina olevia kappaleita, vaan kerätä niistä parhaat, vaikka kaksi kolme parasta, ja jättää loput tuonnemmaksi.

  • Ole aktiivinen somessa

Piti siitä itse tai ei, sosiaalinen media on yksi parhaimmista keinoista promota bändiä. Yhtyeellä on oltava esimerkiksi Facebook-sivu, josta käyvät ilmi kuulumiset ja tärkeät muut yhteydenottotiedot. Yhtyeen on onnistuttava voittamaan bändistä jo pitävät puolelleen ja koottava hyvä yhteisö someen, jotta levy-yhtiöiden scoutit ja promoottorit näkevät, että yhtye on tosissaan.

  • Levitä musiikkiasi

Nykyään on monia eri kanavia minne omaa musiikkia voi lähettää muiden kuunneltavaksi. Luonnollisesti tehokkain on YouTube lukemattomine käyttäjineen, mutta YouTube-linkit kannattaa myös jakaa muihin sosiaalisiin medioihin kuten Facebookiin, Twitteriin, Instagramiin ja vastaaville alustoille. Lisäksi bändillä olisi hyvä olla profiili Last.fm -palvelussa, josta uuden musiikin etsijät sen löytävät. Kannattaa huomioida myös Muusikoiden.net:in käyttäjät, jotka jakavat musiikkiaan SoundCloud -palvelussa.

  • Keikkakunto kohdilleen

Livenä bändiä näkevät ihmiset luultavasti ostaisivat yhtyeen levynkin, joten bändin live-esiintyminen on oltava viimeisen päälle hiottu. Fyysisten levytallenteiden myynti ei ole sitä mitä se oli ennen internet-aikaa, ja monet bändit saavat valtaosan tuloistaan keikoilta.

Lopuksi

Mikäli onni on suotuisa, taidot kohdallaan ja musiikki tarpeeksi mielenkiintoista ja luovaa niin voi levytyssopimuksesta saada tarjouksen. Tarjous on aina punnittava ja mietittävä tarkoin mikä on juuri oman bändin kohdalla suotuisaa. Suuren levy-yhtiön tarjous voi houkutella pienen yhtiön tarjousta enemmän mutta on muistettava, että pienempi levy-yhtiö pystyy panostamaan pienen bändin asioihin paremmin kuin kiireinen suuri yhtiö.

Posted in: Bändi